Saksan baanalla |
Saksaan tultaessa meillä on yksi ohje ylitse muiden: SUNNUNTAINA kannattaa ajaa saksan läpi.
Kun matkareittiä suunnittelee, voi valita viikonpäivät niin, että Saksan läpi ajaa sunnuntaina, koska Saksassa on rekoilla ajokielto sunnuntaisin ja silloin matka joutuu hyvin.
Saksassa nopeus moottoriteillä saattaa yllättää, sillä siellä ei 150-160 km /h ole mikään erityinen nopeus vielä ja usein näkee "ampiaisten "ajavan yli 200 km/h. Kutsumme näitä nopeimpia autoja ampiaisiksi: katsot taustapeiliin, ei näy ketään, lähdet ohituskaistalle ja jo siellä on ampiainen takana ja vilkuttelee valoja, että pois edestä hidastelemasta. Nopeuteen sokeutuu ja huomaamatta se kasvaa koko ajan, kun muutkin ajavat niin lujaa.
Saksassa voi olla myös järkyttäviä ruuhkia, yhteen ramppiin jonotus voi hyvin kestää 2 tuntia (!) ja monesti liikenne tietyöalueilla voi seistä useita tunteja. Saksan tiet ovat hyviä, mutta niitä korjataan jatkuvasti ja kun sellaiset liikennemäärät aiheuttavat seisakkeja, ei auta kuin ottaa rauhallisesti ja jonottaa. Autoa tankatessa onkin hyvä pitää jaloittelutuokio ja käydä wc:ssä varmuuden vuoksi, koska koskaan ei voi tietää milloin liikenne on seis. Autossa on hyvä olla myös kahvia ja voileipiä ja vaikka hedelmiä ja pastilleja, jos ruuhkat venyvät useiden tuntien ajalle.
Jos haluaa välttää pahimmat tietyöalueet, voi netistä katsoa ennakkoon Saksan moottoriteiden tietyöt ja vaihtaa reittiä, jos arvelee voivansa välttää suurimmat tietyöt.

Saksassa kaksi kaistaa on joskus liian vähän koko automäärälle |
Saksassa nopeus moottoriteillä saattaa yllättää, sillä siellä ei 150-160 km /h ole mikään erityinen nopeus vielä ja usein näkee "ampiaisten "ajavan yli 200 km/h. Kutsumme näitä nopeimpia autoja ampiaisiksi: katsot taustapeiliin, ei näy ketään, lähdet ohituskaistalle ja jo siellä on ampiainen takana ja vilkuttelee valoja, että pois edestä hidastelemasta. Nopeuteen sokeutuu ja huomaamatta se kasvaa koko ajan, kun muutkin ajavat niin lujaa.
Kolme kaistaa on helpompi ajaa, kun rekat vievät yhden kaistan |
Saksassa voi olla myös järkyttäviä ruuhkia, yhteen ramppiin jonotus voi hyvin kestää 2 tuntia (!) ja monesti liikenne tietyöalueilla voi seistä useita tunteja. Saksan tiet ovat hyviä, mutta niitä korjataan jatkuvasti ja kun sellaiset liikennemäärät aiheuttavat seisakkeja, ei auta kuin ottaa rauhallisesti ja jonottaa. Autoa tankatessa onkin hyvä pitää jaloittelutuokio ja käydä wc:ssä varmuuden vuoksi, koska koskaan ei voi tietää milloin liikenne on seis. Autossa on hyvä olla myös kahvia ja voileipiä ja vaikka hedelmiä ja pastilleja, jos ruuhkat venyvät useiden tuntien ajalle.
Liikenneruuhka Saksassa ilmoitetaan kyltillä: STAU. Se saattaa lukea moottoritiellä yläopasteissa. Silloin tiedät, että nyt tuli matkaan viivettä...
Kyltti Ausfart Saksassa tarkoittaa "ulos, poistumistie" |
Jos haluaa välttää pahimmat tietyöalueet, voi netistä katsoa ennakkoon Saksan moottoriteiden tietyöt ja vaihtaa reittiä, jos arvelee voivansa välttää suurimmat tietyöt.
Tietyöt voivat myös olla tosi pitkiä suomalaisen mielestä. Meillä on joskus tietyöalue, pituus 5 tai 7 km. Joskus täällä voi jollain tieosuudella tietyö olla jopa yli 20 km pituinen. No, Saksassa saattaa olla moottoritiellä "iso tietyö", jolloin koko liikenne ohjataan kahdelle kaistalle ja kaistat ovat tosi kapeita ja rekat ja isot autot ajavat molemmilla kaistoilla. Pienellä saattaa näkyä kyltti: BAU 47km. Suomalaisena ajattelee, että eihän tämä nyt niin pitkä voi olla, mutta kyllä se vaan on. Kesäaikana kannattaa siis varautua isoihin tietöihin.
Saksassa on kuitenkin helppo ajaa, sillä opasteet on hyvin merkitty ja koska kaistoja on niin monta, opasteet näyttävät kuinka monta kaistaa menee mihinkin. Opasteet on laadittu saksalaisella tehokkuudella ja usein ennen risteysaluetta tulee isot kyltit, joissa näkyy eritasoristeyksen kuva ja esimerkiksi a 3 km eli 3 km päässä. Tällöin osaa ennakoida onko oma ramppi tulossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olisin erittäin iloinen, jos jättäisit minulle kommentin!