sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Autolla Espanjaan : Via Baltica E67

Puolan puistokadulla


Menoreitti Espanjaan (Torrevieja)
Viro-Latvia-Liettua-Puola-Saksa-Ranska-Espanja. Kilometrejä tulee n.4000 km ja ajamista on 4 päivää. Olemme vaihdelleet ja kokeilleet eri reittejä. Joku tuntuu hyvältä ja lyhyeltä ja  on 3997 km, seuraavaksi muutamme hieman reittiä ja sen pituus on 3940 km. Hmm...

Päivän pituus on kohtuullinen, aamulla syödään hotellissa tukeva aamiainen ja matka jatkuu aamulla klo 7-8 välillä ja majoittuminen hotelliin on illalla klo 19-21.


Nukumme aina hotellissa/motellissa siksi, että pääsee pois autosta ja suihkuun ja syömään ja saa puhtaat vaatteet aamulla päälleen. Sen ymmärtää, kun on "jumputtanut" liikenteessä koko päivän. Puolassa hotellihuone 2 hengelle on halvimmillaan maksanut n. 25 euroa/yö (riippuu toki paikasta) ja Saksassa yö on maksanut n.80-90 euroa ja aamiainen on niin iso paistettuine nakkeineen ym., että sillä pärjää pitkälle iltapäivään. Ranskassa yö on maksanut myös n. 80-90 euroa; aamiainen on croissantia ja kahvia ja jogurttia, mutta sekin on hyvä.
Hotellietapit ovat myös siksi tärkeitä, että kun matka alkaa, ei olla ajamassa Espanjaan, joka tuntuu henkisesti kovalta urakalta, vaan "tämän päivän tavoite on ajaa yöksi Puolaan" .Kun suunnittelee reitin etukäteen, voi miettiä oman ajotahdin ja varata sähköpostilla yön hotellista etukäteen.
Teemme aina reitin etukäteen kotona pöydän ääressä. Opimme yhdeltä "rekkakuskilta" hyvän tavan. Hän oli kirjoittanut reitin valkoiselle pahville, jossa oli aina seuraava kaupunki ja tien numero. Ja näin se menee:

 Tallinnasta etelään tietä numero E67 (Via Baltica)
Ensimmäisen yön olemme olleet Pärnussa, koska ajoaikamme Suomessa satamaan lisättynä merimatkalla ja Pärnuun ajolla tekee meille päivän urakan täyteen.
Pärnu lauantai klo 6.00 lähtö
E67
Ikla/ Latvian raja 40 km
E67
Riga, Bauska, yli rajan Salociai.   Latvian ajo 195 km, Liettuan raja klo 9,20
E67
Panevezys, Kaunas, Marijampole, josta n. 35 km ja yli rajan Szypliszki, Liettuan ajo 315 km, Puolan raja klo 11.30 vanhaa aikaa, siirrä kello 1 h taaksepäin.
E67
Suwalki     Mc Donalds isossa liikenneympyrässä: näkyy heti, nopea, turvallinen syödä= taukopaikka.

Tähän asti olemme ajaneet E67 tietä, joka menee Varsovaan. Jossain vaiheessa keksimme, että Suwalkista menemme Augustowiin ja meidän "ikioma" reitti kulkee E67 pohjoispuolella. Kun E67 on pääväylä, ja sitä pitkin menee koko Baltian ja Puolan rekkaliikenne ja koska tie kulkee pienten kaupunkien läpi, joudutaan jonottamaan liikennevaloissa, joten matkanopeudeksi Puolassa saadaan vain  50 km tunnissa, ja aina ei sitäkään.

61
Augustow, Lomza, Rozan
60
näyttää Ciechanow, Plock.
Plock on yöpymispaikka, paljon motelleja. Yöpyminen klo 18  Puolan rajalta 6 tuntia, Pärnusta 960km.

 Ensimmäisen päivän tavoite on päästä Puolaan. Mitä pidemmälle kerkeää, sitä parempi.





Ihanaa nähdä matkalla tällainen kyltti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olisin erittäin iloinen, jos jättäisit minulle kommentin!

Parhaat vinkit automatkalle

Vinkkejä turvallisuuteen automatkalla Espanjaan

Matkailu autolla Euroopassa on kivaa ja turvallista, kunhan ajattelee etukäteen tiettyjä asioita. Ajoa kaupungin läpi Kun ajaa suuren k...