perjantai 28. marraskuuta 2014

Autolla Espanjaan

Ajaminen tietulliin Ranskassa ja Espanjassa

Autolla Espanjaan! Olemme 90-luvulta lähtien matkustaneet omalla autolla Suomesta Espanjaan. Olemme ajaneet Ruotsin kautta ja vuodesta 2004 Baltian läpi näiden maiden liityttyä Euroopan unioniin ( ns. E67 tietä: Viro-Latvia-Liettua- Puola, ja sieltä Saksa-Ranska-Espanja).
 Olemme myös menneet laivalla Helsingistä Travemundeen ja sieltä sitten Saksan läpi Ranskaan ja Espanjaan.
Reittejä on siis kolme: Ruotsin kautta, Saksan laivalla tai Tallinnasta Baltian maiden kautta.

Mikä sitten on paras reitti? Mielestämme se on vähän makuasia: itse voitte miettiä, mikä teille sopisi?

Autolla Espanjaan Saksan lautalla on yksi reitti. Jotkut pitävät Saksan lauttaa "Traaveen" mukavana, kun ajon voi aloittaa heti Saksasta, ja on jo valmiina isoilla teillä.
Ajaminen Saksassa upeilla teillä

 Monet nauttivat merimatkasta, joka kestää pari päivää, mutta toiset taas pitkästyvät ja ajavat mieluummmin koko ajan ja nauttivat maisemista.
Meille on jäänyt mielikuva, että hieman "iäkkäämmät" ajajat osasivat levätä pitkällä merimatkalla ja olivat tyytyväisiä, kun ajokilometrejä tulee vain n. 2450 km Travemundesta Espanjaan Torreviejaan.
Toinen asia on, että kun ollaan arvioitu eri reittien kustannuksia, tämä on yksi kalleimpia. Monet katsovat netistä tarjouksia, ja usein kesäaikaan niitä on. Ja laivan ruokapöytä on elämys...
Laivan jälkiruokapöytää...

Tämän reitin huonona puolena meille on myös ollut se, että iso koira laivassa mukana on hieman hankalampaa, kuin ilman koiraa tai pikkukoiran kanssa. Monet vierastavat isoa koiraa laivan kapeilla käytävillä, ja onkin tahdikasta liikkua vähän eri aikoina kuin muut.


Autolla Espanjaan  Ruotsin kautta -osiossa on tässä blogissa Ruotsin reitti. Siinä kilometrejä tulee n. 3350 km.
Ajoa Ruotsin läpi. Hölö ja Mörkö kuulostava hauskoilta suomalaisittain lausuttuina...

Ruotsin läpi ajaessa tuntuu kuin joka toinen auto olisi Volvo
Tukholmasta ajetaan alas Helsinborgiin. Siitä lautalla yli Tanskaan Helsingöriin, ja ajo Tanskan läpi Rödbyhyn. Lautalla yli Rödbystä Puttgardeniin ja Puttgardenista alkaa Saksan ajo. Saksasta ajetaan alaspäin Ranskaan ja Ranskasta Espanjaan ja rannikkoa pitkin Barcelonasta alas Torreviejaan.

Autolla Espanjaan Baltian kautta mennään Helsingistä yli Tallinnaan.

E67-tie Tallinnasta kohti Latviaa on tällainen
Tallinnassa aloitetaan E67 tien seuraaminen, ja sitä ajetaan Latvian ja Liettuan läpi Puolaan. E67 menee Varsovankin läpi, mutta kun olemme ajaneet niin monta kertaa, niin olemme löytäneet omasta mielestämme "paremman"  reitin, jossa ajetaan Poznanin ohi moottoritietä Saksaan, ja sieltä Ranskaan ja Espanjaan.
Puolassa ajo on tällaista

Ajokilometrejä tulee tätä kautta n.4000 km, mutta silti tämä reitti on kaikkein halvin.  Ainoa laivamaksu on Helsinki-Tallinna ylitys, ja muuten saa ajaa omaan tahtiinsa. Puolassa E67 on kuitenkin todella hidas, täynnä rekkoja, ja ajonopeudeksi saa useissa paikoissa 50km /h. Tällä reitillä hermojen täytyy olla kunnossa ja ajon tarkkaavaista. Tällä reitillä näkee kuitenkin eniten, ja yöpyminen ei maksa maltaita. Motelleja on runsaasti, mutta niissä ei ole "silkkipussilakanoita".
Puolan tienvarsilla on tällaisia myymälöitä


Mukaan matkalle Eurooppaan : tässä postauksessa on varustevihjeitä automatkalle.

maanantai 24. marraskuuta 2014

Tervehdyksiä espanjaksi






Hola                     moi, hei                Tämä on sinun espanjankielen ensimmäinen ja tärkein sanasi.
(lausu olaa)                                                Käytetään kaupoissa, kadulla, hotellissa ym.
                                                          Hola-tervehdykseen toinen vastaa myös Hola
Qué tal ?                                           Mitä kuuluu? Miten menee?
(lausu ke)


Buenos Días                                     Aamulla tarkoittaa hyvää huomenta, päivällä klo 13-15 asti 
                                                          hyvää päivää

Buenas Tardes                                  Klo 15 jälkeen tarkoittaa hyvää iltapäivää ja illalla hyvää iltaa,
                                                          käytetään klo 21 asti

Buenas Noches                                Klo 21 jälkeen tarkoittaa hyvää iltaa ja hyvää yötä
 (lausu nootses
Hola, Buenas                                    Kuulet usein yleistervehdyksenä paikallisten tavatessa

Adiós                                               Heippa, näkemiin

Hasta luego                                     Nähdään   -siis erotessa, jos ajatellaan taas nähdä
(lausu asta luego)

Espanjalaiset ovat hyvin tuttavallisia ja mielellään tervehtivät. He tekevät jutunjuurta pienistäkin asioista ja sää on aina varma puheenaihe. Kun ohitat espanjalaisen kotikadulla, hän mielellään nyökkää ja mutisee jonkinlaisen tervehdyksen. Nyökkäys riittää vastaukseksi - tärkeintä on se, että on huomioitu toinen ihminen. 




Torreviejan alueella suurin ulkomaalaisten ryhmä on englantilaiset. He ovat ehkä sään takia Espanjassa.
Pieni kertaus englanninkieliseen small talk sanastoon on myös paikallaan ennen Torreviejaan lähtöä.

lauantai 22. marraskuuta 2014

Torreviejan suolajärvi Espanjassa

Torreviejan suolajärvi
Torrevieja on kuuluisa suolajärvistään. Kaksi suolajärveä (las Salinas) tekevät Torreviejan ilmastosta terveellisen ja helpon hengittää. Monet astmaatikot ja iho-ongelmista kärsivät saavat helpotusta oireisiinsa suolajärvien ansiosta. Suolajärville voi tehdä vierailukierroksen ja tutustua uskomattomaan vaaleanpunaiseen järveen, jossa Flamingot kahlaavat. 
Torreviejassa on myös museo : Museo Del Mar Y De La Sal 


Torreviejan kaupunki järjestää myös opastettuja kierroksia suola-alueelle.

Paella Espanjassa



Espanjalainen paella (lausu paejja)




Paella - Receta paella Valenciana - Valencialaisen paellan resepti - isolle porukalle

el paellero                       metallinen paellapannu 
riisi      4dl                       pitkäjyväinen esim. Uncle Ben´s
väriaine                            keltainen väri (Espanjassa maustepurkki Paella Colorador maustehyllyissä)
lihaliemikuutio

400g broilerin suikaleita       mausta broilerimausteella
400g porsaanliha suikaleita  mausta lihamausteella
1 maissi säilyketölkki
1 vihannespussi             pakaste,  (Espanjassa katso joku erikoinen, Suomessa herne-maissi-paprika                                                tms)

koristeluun:
1 sitruuna
1 punainen paprika
mustia oliiveja
.  

Keitä riisi liemikuutiolla maustetussa vedessä eri kattilassa 12 min ja värjää lopuksi "colorantella" keltaiseksi. Keitä vihannespussi eri kattilassa.
Paista lihasuikaleet ensin ja samalla broilerisuikaleet myös kypsiksi. Voit paistaa lihat siinä pannulla, jossa paellan tarjoat.
Kun lihat ovat kypsiä, kaada niiden päälle ensin vihannekset, maissisäilyke ja lopuksi peitä riisillä.
Koristele leikkaamalla sitruuna kapeiksi lohkoiksi, paprika samoin. Koristele kuvan mukaan: leikkaa sitruuna ja tomaatti lohkoiksi ja koristele kuvan mukaan. Laita kokonaisia mustia oliiveja kuten kuvassa. Valmis!
Kun tarjoilet valencialaista paellaa, "kauhaise" annos pohjaan asti, että tulee myös lihat ja vihannekset mukaan. Paella on tosi riittoisaa syötävää ja sen kanssa voi toki tarjota vielä salaattia lisukkeena.



 Espanjassa on paellaa varten omia laakeita paistinpannuja (paelleroja) toreilla ja markkinoilla myynnissä. Ne ovat rautaa ja niissä on kaksi kahvaa.
Suomessa voit tehdä paellaa tavallisella isolla paistinpannulla tai vaikka WOK-pannulla.



Paella vaihtelee maakuntien mukaan ja siksi tämä ohje on Paella Valenciana- Valencian alueen paella.
Joissain maakunnissa paellaan kuuluu mereneläviä ja kalaa,  ja sen alueen espanjalaiset pitävät sitä "ainoana oikeana paellana".
Tässä iso paellapannu- el paellero



Tarina kertoo riisin tulleen Espanjaan juuri Valencian alueelle ensimmäisenä ja siellä aloitettiin riisinviljely. Siksi paellan alkuperäpaikkana pidetään Valenciaa.

Myös ravintoloissa ja katukeittiöissä tarjotaan paellaa:
Katukeittiön paella

Jos pyydät ravintolassa tai katukeittiössä paella-annoksen, voit sanoa:

una racion (lausu uuna rasioon) - yksi annos

tai una racion de paella - yksi annos paellaa

tai dos raciones  kaksi annosta


Paellan jälkiruokana tarjotaan usein vanukasta, flan.

Hauska juttu: tilasimme kerran espanjassa vanukkaan jälkiruoaksi ravintolassa. Tarjoilija otti kaksi kahvitassia, siis aluslautasta, avasi kaksi suklaavanukasmuovipikaria, kippasi vanukkaat kupista lautaselle, laittoi kahvilusikan viereen ja toi pöytään kaksi jälkiruokaa...



Parhaat vinkit automatkalle

Vinkkejä turvallisuuteen automatkalla Espanjaan

Matkailu autolla Euroopassa on kivaa ja turvallista, kunhan ajattelee etukäteen tiettyjä asioita. Ajoa kaupungin läpi Kun ajaa suuren k...